Patella luksaatio


Punainen nuoli osoittaan polven paikan (kuvan koira on terve)

Polvinivelen eri asteinen sijoiltaan meno.Luksaatiossa polvi ei pysy sille tarkoitetussa telaurassa. Patella luksaatio on perinnöllinen tai hankittu ominaisuus. Se tutkitaan koiralta yleensä aikuisiässä, osalta roduista jalostustoimikunnat vaativat polvilausunnon vanhemmilta, ennen pentujen rekisteröimistä. Polvitarkastuksen tekee eläinlääkäri käsin. jos polvessa löytyy vikaa, koira yleensä kuvataan jotta nähdään onko jo muita vaurioita tullut. Mikäli polvi"vika" on paha mutta siinä ei ole vielä nivelrikkoa, se voidaan leikata. Pienille, kevyille koirille nivelrikko pahanakaan ei aiheuta pakosti oireita. Yleisin oire on kumminkin askeleiden väliin jättäminen, eräänlainen pompahteleva kävely tai ontuminen. Jos patella luksaatio on vaikea on hoitona lähinnä kipujen lievittäminen ja nivelrikon pahenemisen estäminen. Myös fysioterapiasta ja esim. osteopatiasta on apua sillä jalastaan kipuilevalla koiralla on yleensä aina muitakin paikkoja kipeänä, kun se varoo kipeää jalkaansa. Selkäköyryssä kävely mm on oireita siitä että koira varaa painoaan eturaajoille ja koiran selän ja niskan lihakset on tämän takia kipeät. Patella luksaatiossa on 4 eri astetta

Aste 1
Polvinivel on lähes normaali. Patellaa voidaan liikutella helpommin kuin normaalisti ja se saadaan käsittelemällä luksoitumaan, samalla kun jalkaa ojennetaan ja koukistetaan. Lumpio luksoituu ajoittain, mutta palaa itse paikoilleen. Tyypillistä on, että koira jättää joskus sairaalla jalalla muutaman askeleen väliin. Sääriluu on lievästi kiertynyt.

Aste 2
Patella on tavallisesti paikoillaan. Se kuitenkin luksoituu jalkaa koukistettaessa tai kierrettäessä ja pysyy pois kunnes se autetaan takaisin paikoilleen joko käsin painamalla tai jalkaa oikaisemalla. Reisiluun ja polvilumpion välinen nivel saattaa nitistä. Sääriluu voi olla kiertynyt jopa 30 astetta.

Aste 3
Polvilumpio on suurimman osan ajasta poissa paikoiltaan. Patella saadaan takaisin uraansa jalkaa oikaisemalla ja kädellä painamalla. Sääriluu on kiertynyt 30-60 astetta.

Aste 4
Patella on jatkuvasti poissa paikoiltaan, eikä sitä saada pysymään telaurassa ilman leikkausta.

 

Patella luksaatio on perinnöllinen sairaus. Sairaita koiria EI saa käyttää jalostukseen.